Puuterisivellin

Aikoinaan, hyvin kauan sitten, kasvot ja hiukset peitettiin paksulla puuterikerroksella eikä luonnollisuudesta ollut puhettakaan. Tänä päivänä on tilanne onneksi toinen. Ajan myötä erilaisten puutereiden laatu on parantunut huomattavasti jopa myrkkyjä sisältävistä jauheista ihoa hoitaviin puuterihuntuihin.

Tällä hetkellä muotia on kauniin luonnollinen iho, eikä koko kasvoja ole välttämättä tarkoitus edes meikata vaan tuotteita käytetään paikallisesti siellä missä peittoa tai puuterihuntua tarvitaan. 

Puutereitakin löytyy sen seitsemää sorttia, ja valittu tuote sekä haluttu lopputulos vaikuttavat siihen minkälainen sivellin tai muu työväline valitaan. Jos halutaan kiinnittää koko kasvoille laitettava meikkivoide mahdollisimman huolellisesti, kannattaa puuteri painella kasvoille puuterivipalla. Kevyemmän puuterihunnun riittäessä saa puuterisiveltimellä sipaistua juuri oikean määrän puuteria joko paikallisesti tai koko kasvoille.

Niin mineraali- kuin aurinkopuuterit tarvitsevat omat siveltimensä. Mineraalipuuteri pyöritellään iholle napakalla, tasapäisellä siveltimellä kun taas varsinkin hehkua ja hohdetta sisältävää aurinkopuuteria sipaistaan jopa suht suurella ja pyöreällä siveltimellä sinne, minne aurinkokin ensimmäiseksi tarttuu ja aikaansaa kevyen päivetyksen. 

Puuterisiveltimellä saa myös sipaistua liialliset puuterit pois kasvoja tunkkaistamasta ihan pienellä ranneliikkeellä.

Haku

Materiaali

Materiaali

Brändi